30.04.2012 - 15:10 / Kategoriat: Yleinen, juoksu, lomailu, puutarha
Hieno sää tänään: järvi tyyni, aurnko paistoi jo aamusta, silmut turvoksissa monissa kasveissa. Ihanaa.
Kävimme aamupäivälenkillä. Nyt jalat ovat yhtä tönkköä, koska juoksin myös illalla pitkän lenkin. Yritin elvyttää itseäni järvessä. Uin ensimmäisen kerran tänä kesänä, tai siis kastauduin. Kylmää oli, täytyy myöntää, mutta hyväähän se teki. Mies otti kuviakin todistusaineistoksi. Sen jälkeen istuimme saunan edessä ja siemailimme lasin viiniä. Grillattukin on jo terassilla pariin otteeseen. Tänään ei tarvinnut edes vilttiä, kun nautiskelimme lounaan.

HRRR..
Myyrästelin puutarhassa heti ylösnoustuani. Kaivelin nokkosen alkuja pois ja siirsin joitakin helposti leviäviä kasveja rantaan. Kyllä kesä on mahtava juttu! Sitä uskottelee itselleen syksyllä, että onhan talvikin hienoa, nutta nyt taas tajuaa, että hädin tuskin on selvinnyt hengissä kevääseen. Niin pimeää ja vaikeaa on ollut.
Kävimme vähän yllättäen Keski-Suomessa veljeni luon lauantaina. Pihapiiriin on kohonnut uljas ateljeerakennus kummipojalle. Hänellä on ollut tarkka visio, nitä haluaa. Hirret ja kivet on purettu ja kuljetettu vanhasta pappilasta, paikallinen hirsitaitaja on rakentanut apupoikansa kanssa ateljeta viime kesästä asti ja nyt ollaan jo melkein huipulla: vielä näköalaterassi ja siitten katto. Maan alla on yksi kivikerros, jonne tulee myös tilaa: kuntosali vastapainoksi henkiselle työlle (kummipoika nostaa jo 150 kg..) ja ylhäällä on filosofointitila, upeat näköalat joka suuntaan, myös järvelle. Oma koti on noussut samalla tontin laitaan. Pojalla projektia kerrakseen.

Ateljee Hackzell
Illaksi meidät on kutsuttu kylään. Vappuaatto kuluu siis mukavissa merkeissä. Mies menee aamulla töihin, niinpä nukkkuma-aika on hyvissä ajoin. Virkeänä Vappuun! Huomenna suuntaan kai kohti Helsinkiä ja ystävän seuraa.
14.04.2012 - 21:02 / Kategoriat: Lappi, mökki, hiihto, lomailu, mökki, ruuanlaitto
Takapiha alkaa paljastua lumen alta, vain muutamia kasoja enää ruskealla nurmella. Ja jää on samean harmaa. Mahtavaa odottaa ensimmäistä tosi lämmintä päivää ja maan hajua, viherrystä. Kuin heittäisi raskaan repun selästään pitkän patikoinnin jälkeen,
Tänään nautiskelin toisen kerrran lyhyen ajan sisällä kuumakivihieronnasta. Lapissa käytin synttärilahjakortin paikallisessa kylpylässä. ekstrana kasvohoito ja nyt kotipuolessa sama uusiksi. Hauska verrata. Täällä hieronta oli voimakkaampaa, mutta nautittavaa ja rentouttavaa se oli molemmissa, itämainen musiikki taustalla rauhoitti mieltä.

Porokeittoa Annen tapaan
Pääsiäinen Levillä oli ihan superihanaa. Minä nautin häikäilemättä täysihoidosta laittamatta rikkaa ristiin. Sää oli mahtava, seura hyyvää ja tekemistä piisasi väsymykseen asi. Ehdimme hiihtää, laskea, käydä teatterissa ja syödä hyvin, mutta myös vain olla ja levätä. Pääsin jyvälle laskemisen riemusta ja viimeisenä päivänä ylitin itseni, kun laskin kotirinteen alas! Ei enää bussikyytiä tunturin takaa, vaan kävellen kelkkapolkua kotiin. En olisi uskonut! Sunnuntaina hiihdimme pitemmän kierroksen Kätkällä ja istuskelimme välillä laavuilla. Kotonakiin elin vielä pari päivää niissä tunnelmissa.

Huipulla taas, ja kohta alas rinnettä
Mies on ollut koko päivän koulutapaamisessa. Ilmeisesti siellä on kivaa ja paljon vanhoja koulukavereita, kun ilta venyy, vaikka huomenna on työpäivä. Minä olen käyttänyt ajan lepäilyyn ja kävin juoksemassakin jo kolmannen kerran tällä viikolla. Tahdin onkin syytä kiihtyä, mikäli aion selvitä kunnialla Suvi-illasta. Talvi on ollut niin kuluttava, että sohva on kutsunut liian usein.
28.03.2012 - 15:56 / Kategoriat: ruuanlaitto, viinit
Että on vaikeaa olla joskus vain sairas ja pois töistä. Siitä aiheutuu sensortin operaatio, että vähemmällä pääsisi, jos menisi ja tekisi kaiken itse. Nyt kuitenkin tämä ja huominen lepäillään. Lauantaina onkin sitten ylimääräinen työpäivä.
Meillä oli kiva aikatauluton viikonloppu, vaikka Mies sairastikin silloin tätä samaa tautia. Jaksoi silti hemmotella meikäläistä ruualla. Pitkään suunniteltu kampasimpukkakokeilu toteutui ja hyviähän ne olivat, vaikka en tiedä ovatko ihan hintansa väärtejä. Melkeinpä parempaa oli arkisempi sienifetamureke ilmakuivattuun kinkkuun käärittynä. Ai että! Ja uunijuureksetkin sulivat suussa. Meikäläisen versio sitruunatortusta oli raikas ja hyvänmakuinen, mutta en tietenkään onnistunut hyydyttämään rahkakerrosta liivatteella riittävästi. Niinpä kuorrute valahtikin osittain läpi tortun..mitä paikkailin koristamalla piirakan appelsiinitähdillä.
Viinivalinnatkin osuivat kohdalleen: varsinkin punaviinikokeilu INDOMITA Gran Reserva 2010, Chile oli pehmeää ja miellyttävää.

Mureke matkalla uuniin
Söimme viikonlopun aikaan myös strutsin filettä, jonka lisukkeeksi tein karpalovalkoviinikastikkeen. Se sopi settiin yllättävän hyvin, vaikka olikin aika makeaa. Parempaa voisi tulla, jos karpalomehu olisi täyttä tavaraa. Strutsi oli maultaan ja ulkonäöltäänkin melko samanlaista kuin naudanfile.

Tässä kuitenkin vielä murekeannos
Pääsiäismenukin on pyörinyt jo molempien mielessä. Sitä tai niitä nautitaankin Lapin maisemissa ystävien kanssa. Voi olla, että perinteinen karitsa löytää tiensä ainakin yhtenä päivänä lautaselle.
Tämän kaiken syömisen ohessa on vireillä juoksutreenien tiivistäminen. Kesäkuu lähestyy ja perinteet velvoittavat.
17.03.2012 - 09:28 / Kategoriat: ruuanlaitto, viinit
Eilen tuntui keväältä. Töistä salin kautta kotiin ja sitten iltaa kohti kelmeässä valossa. Mukavaa vain olla pitkästä aikaa. Mies oli suunnitellut aterian, jota nautittiin pitkin iltaa. Samettinen sienikeitto paahdettujen valkosipulileipien kera, sisäfilettä, parsakaalipyreetä ja porkkanatorneja maukkaassa kastikkeessa. Jälkkärinä karamellisoituja päärynöitä, kardemummarahkaa ja marjapyree. Nam. Juuri sopivasti kaikkea ja maut kohdallaan. Viinikin oli hyvää: argentiinalainen Zaphy (Trapiche), rypälesekoituksesta. Kannattaa kokeilla.

Juuri, kun Mies pääsi kehumasta, kuinka käytännöllinen kerroskattila onkaan (hän oli yhdistänyt vielä kaksi sellaista..), kävi ilmi, etteivät kattilat aio irrota enää toisistaan. Operaatio jatkui aamulla maalaisjärjellä: lämmin laajenee, kylmä supistaa -meiningillä. Kattila liedelle ja kiehumaan, me odottamaan, että kyllä paine lennättää päällimmäisen väkisin irralleen. (Niin voisi luulla, mutta ei.) Ja sitten otettiin jo leka esiin. Ilman tulosta. Kattilat ovat edelleen kiinni toisissaan. Siinä riittää miesväelle näpertelemistä huomiseksi, kun Mies menee töihin.
Mies laittautui eilen kaukalopallopelailuun pappaporukalla ja kaiveli kylmäaitasta lätkäkassinsa. Paljastui, että lätkä-kassilla ja -varusteilla on monta funktiota: hiiret olivat majoittuneet polvisuojiin tai ainakin aterioineet ja ulostaneet siellä ahkerasti kylmäaitassa. Pääruokana näyttivät olleen ruohonsiemenet. Yök. Kassi on ulkona ja osa varusteista jo pesty, osa kai täytyy heittää menemään.
Tänään olemme menossa hiihtämään entisen työkaverini luo. Sen jälkeen kuulemma saunotaan ja syödään. Mikäli tunnen ystäväni, se tarkoittaa luultavasti toista kolmen ruokalajin maukasta settiä peräkkäisinä päivinä. Ennen sitä poiketaan tervehtimässä Miehen ystävävainaan leskeä. Yli vuosi on nyt kulunut siiitä shokista. Aika rientää.
Mutta illaksi kotiin, niin kuin Finnairin hallituskin pääsi..
28.02.2012 - 08:16 / Kategoriat: Lappi, mökki, hiihto, lomailu
Täällä taas ollaan! Mahtavat ilmat ja maisemat, parasta kaikessa tietysti vapaa-aika poissa arjesta. Tuntuu, että olemme ehtineet pienessä ajassa paljon, kun jo tulopäivänä kiersimme tunturin hiihtäen ja sunnuntai kului rinteessä. Keräsin rohkeuteni ja nousin Miehen kanssa lähimmällä hissillä huipulle. Sieltä sitten jalat vapisten ensimmäinen rinne alas, että pääsimme loivimpiin mäkiin. Kivaa. Nyt tuntuu jo helpommalta. Päätimme sitten tulla pois eturinteen kautta, mutta huh kuinka se olikin jyrkkä! Hengissä silti selvittiin.

Hississä ehti katsella maisemia -ja Miestä laudalla
Eilen aamulla pakkasta oli melkein kaksikymmentä. Odottelimme pari tuntia ja lähdimme sitten suunnitelmien mukaan pidemmälle hiihtoreissulle Kätkään. Sukset eivät luistaneet ilman käsivoimia yhtään. Siksipä 4 tuntia ladulla kahden pysähdyksen taktiikalla teki kajauksen: en meinnanut toipua millään. Illalla kirjaimellisesti pääkään ei kääntynyt, kun makasin yläparven tuolissa. Tänään palautellaan: tuiskupäivä on sopiva lepäilyyn. Mies varasi meille kylpylästä hieronnat.

Tästä poikettiin tauolle Sivakkaan
Tapasimme tullessa vuokralaiset, jotka viettivät mökillä viime viikon. Mukavia ihmisiä tuntuivat olevan ja tyytyväisiä lomaansa. Toivotaan, että tulevat ensi vuonna uudestaan.
Kotipuolessa viimeinen kuukausi on ollut täynnä deadline-hommia. Siksipä loma tuntuukin hienolta, kun kaikki pakollinen on takana. Tietysti uusi lista töitä odottaa, mutta kuitenkin. Viimeinen päivä sisälsi muun lisäksi erikoisen matkan Lillin poikaystävää tapaamaan. Löysin netin kautta isäehdokkaan mahdollisille pennuille Lohjalta. Sinne sitten, kun juoksuaika oli alkanut jokin aika sitten. Olipa se kokemus: kaksi PIENTÄ söpöä yorkkipoikaa oli tarjolla (näyttivät marsuilta Lillin rinnalla), mutta tytölle ei kelvannut kumpikaan. Harmitti, kun tiesi, että seuraava mahdollisuus olisi vasta ensi keväänä. Onneksi hoitajat halusivat lähteä uudelle käynnille parin päivän kuluttua. Taaskaan pikkupojat eivät kelvanneet, mutta isompi Mr O'Neil sai hormoonit hyrräämään. Lähiviikkoina paljastuu, tärppäiskö vai ei. Voi meidän pientä tyttöä!
|
Kirjoittaja
Vanhan talon kunnostusta, sisustusta, tavaroiden haalintaa, viinin maistelua, ruuan laittoa ja elämän muita iloja.
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006
Viinejä
Ehdoton punaviinisuosikkimme on Zenaton Valpolicella Ripassa.
Yali ja Carta Viejo maistuvat meille myös.
Onnistuneita valintoja syksyllä 2007:
Poggio al Tufo Rompicollo (Italia)
Villaltan, Berettan ja Tommasinkin Valpolicella Ripassot ovat ok!
Rio Sol (Brasilia)
Argento Reserva Malbec (Argentiina)
Arboleda Carmenere (Chile)
Jacobs Creek, Shiraz 2005 (Australia)
Rosemount (Australia)
Helmikuussa veljeni luona:
Cousino Macul Antiguas Reserva, Cabernet Sauvignon 2005 (Chile)
Castillo de Molina, Cabernet Sauvignon (Chile)
Miss Harry 2007 (Australia)
Nero (Italia) on hyvä ja halpa
Brown Brothers, Shiraz (Australia)
Hyviä ja kohtuuhintaisia luomuviinejä:
Gamma
Cameleon
Maiten
|